Saunahattu-Itu

Usein myynti paikoilla on tullut ihmiset mulle juttelemaan aloittaen ”mäkin olen Artesaani tai Artesaani opiskelija” tai todettu ”olet Artesaani”. Olen sitten korjannut että ”itseasiassa mä en ole”.

Muista seikoista johtuen se ei ihan luonnistunut ja sain myös aikaa miettiä. Näkemäni ja kuulemani perusteella tulin siihen tulokseen, että ko. koulutuksella ei olisi minulle juurikaan mitään uutta annettavaa. Ei sillä, etteikö aina jotain oppisi, mutta mä tiesin ja osasin sen jo mitä halusin – eli huovuttaa.

Käynti ei toki turha ollut, se avasi omat silmäni paremmin omaan osaamiseeni ja siihen että tämä on se mun intohimoni. Tuolla Ikaalisissa käydessäni esitin sielläkin myös kysymyksen ”Tappaako koulutus luovuuden?”. No vakuutettiin, että ei, mutta siihen ei nyt osaltani saada vastausta.

Ennen kuin rupean listaamaan opinpolkuani niin toki myös äidin vanhemmista muutama sana. He molemmat ovat kotoisin Etelä-Karjalasta Vuoksin varrelta Viipurista kotvanen koilliseen Eino-pappa luultavasti Antreasta (ent. Suomen kunta) ja Ellen-mummi Ensosta (ent. Suomen kunta) lähempänä nykyistä rajaa Imatralta kaakkoon. Ellen oli tyttönimeltään Hattu, ei sentään Saunahattu.

Eino-pappa oli kirvesmies ja Ellen-mummo viiden lapsen äiti. Joutsenossa asuessaan luultavasti Joutseno Pulbilla molemmat sukulaisten muistikuvien mukaan työskennelleet ennen evakkoon lähtöä. He asettuivat Helsingin maalaiskuntaan, joka nykyisin Vantaana tunnetaan ja siellä Seutulan lähistölle Kesäkylään jonne Eino-pappa rakensi perheelleen kodin.

Tuo heidän koti oli myös meidän kotimme tovin. Kun olimme siskon kanssa noin viisivuotiaita, oma kotimme tuhoutui tulipalossa. Onneksemme olimme kaikki tuolla mummolassa tuona talvisena yönä.

Vaikka tuolla onkin tulossa koulutuksistani, niin ne ovat vain siksi, että saat jonkinlaisen raamin koulutustaustastani. Itse en ole koskaan perustanut titteleistä, tai siitä että ovatko työni joskus klassikoita tai muita ”hittejä tai huteja”. Tärkeintä on intohimo tekemiseen, ja sen lisäksi aito kiinnostus ja halu tehdä aina parempia ja parempia saunahattuja. Ei pysähtyä siihen mitä nyt on tyyliin ”näin on tehty ennenkin”. Tähän ei tarvitse titteliä tai omia lampaita.

Kansakoulussa (nykyisin kait alakoulu) kun käsityötunnit alkoi, siellä neulottiin tyynynpäällinen. Sen piti tulla neljästä samankokoisesta kolmiosta. Alkuun oli aina oikeata ja siten sai vaihtaa väriä ja neuloa sileätä. No se alkoi jo tuolloin, eli en tykkää (lue halua osata lukea ohjeita) tai tuolloin ehkä kyse oli siitä, että olin tulkinnut ohjetta väärin. Niinpä mun kolmioista tuli sellaisia, että niitä piti neuloa kuusi, jotta sai tyynyn päällisen. Väreinä oli alkuun aina oikea valkoisella ja sitten vihreällä loput. Keskelle tein sitten valkoisen tupsun. Tuli erilainen ja hieno. Ekan luokan joulutodistuksessani käsityönumeroni oli 7 (seitsemän) tosin keväällä sitten jo 9 (yhdeksän). 

Kansakouluaikana nämä ensimmäiset neljä vuotta, numero seilasikin sitten tuon seiskan ja ysin välillä.

Keskikouluun (eli nykyisin yläkoulu) siirryttyä numero nousi ysiin ja kun oppivelvollisuus tuli täytettyä lähdin mukanani todistus, jossa käsityö numeroni oli 10. Myös Piirustus/kuvaamataidon numero on ollut tuolloin 10. Tosin Piirustus numeroni ensimmäisessä todistuksessani ensimmäisellä luokalla oli 6 (kuusi), josta se kyllä kasiin nousi ja lopulta ysiin ja kymppiin.

Kansakoulun kässätutuneista ei sit muita muistikuva. Keskikoulun tunneilta sitten muistuu pipo – kaksi oikein kaksi nurin ja loppu kavennukset. Se oli raidallinen väriltään kirkkaanvihreä ja tummanruskea, raidat oisiko ollut 4 kierrosta/väri. Myös siellä sitten neulottiin villasukat. Niihin suunnittelin kuvioita, oli sydämiä ja raitoja, ja väriltään keltapunaiset. Keskikoulun kässätunneilla myös ommeltiin mm. essua ja kimonoa. Oikeastaan näistäkään ei hirmusti mielikuvia, mutta se että mä halusin niihin tehdä jotain ekstraa. Se ei ollut tietoista erottautumista vaan joku sisäinen tarve luoda jotain uutta.

Keskikoulun jälkeen en mennyt lukioon vaan kävin Ammattikoulun Rakennuspiirtäjälinjan 1982. Tosin Kampaajalinjalle olin ajatellut pitkään mennä mutta se jäi ujouttani pois. Tuntui siltä, että en pärjää niin suuressa naisryhmässä. En taitojani epäillyt vaan juurikin tuota muuta.

Tuossa välissä työelämän puolella olin tovin kiinteistön välittäjänä ja suoritin silloin LKV-tutkinnon keväällä 2001. Ja seuraavan kerran koulunpenkillä oppisopimuksen merkeissä Taloushallinnon Merkonomiksi valmistuin joulukuussa 2005. Helmikuussa 2016 sitten täydennyskoulutuksen myötä Taloushallinnon Ammattilaiseksi eli kotoisemmin Kirjanpitäjäksi.

2013 maaliskuussa kävin sitten sen yhden ja ainoan märkähuovutuskurssin, ja siitä se sitten alkoi yksi ja toinen Satu-saunahattu malli syntyä. Uusien juttujen kokeilua myös syksyllä 2018 eli savitöitä – lasitus osoittautui vaan siinä hengitysteilleni sellaiseksi, että se ei saanut jatkoa.

Lokakuussa 2020 aloitin ns. oppisopimuksella Yrittäjän Ammattitutkinnon suorittamisen – tutkinnon näytön annoin 04.10.2021 hyväksyttävästi. 12.11.2021 eli 121121 siirryin sivutoimisesta yrittäjyydestä päätoimiseksi käsityöyrittäjäksi eli saunahattuhuovuttajaksi.

Ostettuani suoraan lampolasta raakavillaa keväällä 2022 tuli opeteltua villan käsittelyä pesusta kuivaamiseen. Karstamyllyn ja käsikarstojen käyttö oli jo tuttua. Myös värttinällä olen jonkun pätkän lankaa aiemmin kehrännyt. Talvella hankkimani sähkörukki sai hyrrätä. Oli opettavainen projekti kaikkineen.